Yhdessä roskaton Rovaniemi – viihtyvyys on jokaisen pieniä tekoja

Violetteja liivejä vilahteli tänään torstaina pitkin Rovaniemen kaupunkia, kun aitojen rovaniemeläisten toimijoiden yhteisö pinkaisi keräämään roskia katukuvasta.

Ensin tarkempaa reitti- ja aluesuunnittelua, sen jälkeen jalkautuminen keskustaan kera roskapussien. Likiliike kutsui väkeään siivoustalkoisiin keräämään roskia Rovaniemen keskustan alueilta. Joukko talkoolaisia saapuikin sovittuun tapaamispaikkaan sateisesta säästä huolimatta ja innokkuutta puhkuen.

”Kaikkihan alkaa siitä, että muistuttaisimme itseämme ja toisiamme siitä, että roskaamista ei olisi alun alkaenkaan”, aloittaa Likiliikkeen puheenjohtaja Mirkka Koskelainen roskien keräämisen lomassa. ”Kuitenkin, kun sitä roskaa näyttää ympäristöön päätyvän, on tällainen koko kaupungin haastetempaus juuri oikea lääke tähän vaivaan: kun jokainen tekee vähäsen, on lopputuloksena iso yhteinen saavutus”, Koskelainen jatkaa.

Likiliike on aitojen paikallisten rovaniemeläisten toimijoiden, niin yrittäjien kuin yhteisöjenkin, puolestapuhuja. Likiliike tähtää kaikella toiminnallaan siihen, että paikalliset elinkeinot ja palvelut säilyisivät rakkaassa kotikaupungissamme. Samalla Likiliike haluaa olla mukana rikastuttamassa kaupunkielämäämme erilaisin tapahtumin, tempauksin ja myös hyväntekeväisyydenkin saralla. Niinpä yhteinen siivoustalkoo-tapahtuma Likiliikkeen jäsenten kesken on oiva tapa muistuttaa yhteisöllisyyden ja oman pakikakunnan tärkeydestä.

Siivouksen lomassa ehdittiin vauhdista napata muutama iloinen kuvakin talkooväestä työn touhussa.

”ROKKE -hankkeen Miia Taivalantti kutsui Likiliikkeen mukaan ideoimaan yhdessä lukuisten muiden toimijoiden kanssa koko kaupungin siisteyttä. Oli upeaa huomata, kuinka kaikki lähti liikkeelle siitä, kun Korkalovaaran alueella lapset laittoivat asian ja haasteen vireille”, kertoo Likiliike-päällikkö Marika Tiikkaja. Siitä ajatus koko kaupungin koko toukokuun mittaisesta siivoushaasteesta ja alkunsa ja kehittyi erittäin oivalliseksi tavaksi aktivoida kaikkia kaupunkilaisia ja yhteisöjä viihtyisämmän Rovaniemen puolesta. Rovaniemen kaupunki kuunteli pienimpiä asukkaitaan ja niinpä saatiinkin haastettua mukaan koko väki!

Likiliike halusi tarjota haasteeseen porkkanaksi osallistujille 100 €:n arvoisen Likiliike -lahjakortin. Haasteeseen voi lähteä mukaan niin perheen, naapureiden, työ- tai harrastusporukan, järjestön tai vaikkapa kaveriporukan kesken. 100 € Lahjakortti arvotaan kaikkien siivouksesta somessa kuvan tunnisteilla #roskatonrovaniemi ja #100tekoa jakaneiden kesken. Roskapihtejä sekä huomioliivejä saa lainattua Kansalaistalolta, varaukset puhelimitse 0400 514 510. Sieltä saa myös halutessaan mukaan roskasäkkejä siivousta varten. Lisää ohjeita Rovaniemen kaupungin verkkosivuilta tästä linkistä.

Ilmoita tempauksenne mukaan talkoisiin

Voit ilmoittaa tempauksenne mukaan siivoustalkoisiin täyttämällä sähköisen lomakkeen. Kerro ilmoittautumisen yhteydessä kuka tai mikä taho tempauksen järjestää, missä ja milloin siivoatte ja miten tempaukseenne voi osallistua. 

Siivoustalkoiden organisoinnissa ovat mukana Rovaniemen kaupunki, ROKKE – Rovaniemen keskustan kehittämishanke, Napapiirin Residuum Oy, Alltime Oy, Pidä Lappi Siistinä Ry, Likiliike ja Rovaniemen Kansalaistalo. Myös asukasyhdistykset ovat olleet aktiivisesti mukana tapahtuman suunnittelussa: Rovaniemen 1. kaupunginosan asukasyhdistys, Rovaniemen 3. kaupunginosan asukasyhdistys ja Korkalovaaran asukasyhdistys.

Yhdessä tekemällä tienreunat ja puistikot pikkuhiljaa puhdistuvat ja kesä saa tulla!