Likiliike Rovaniemi ry on jakanut tunnustuksia jäsenyrityksilleen, joiden toiminta on palkintoraadin mukaan tuonut esimerkillisen hyvin esiin Likiliikkeen arvoja vuonna 2022. Palkituilla yrityksillä on laadukas liiketoiminta ja ne ovat ylläpitäneet lähipalveluita, paikallista erikoisosaamista sekä vuoropuhelua rovaniemeläisten kanssa.
Pääpalkinnon, Vuoden Likiliike -kunniakirjan sai Hovimäki Oy, joka on Likiliike Rovaniemen johtoryhmän mukaan vuoden ansioitunein Likiliike-yritys.
Hovimäki on vahvasti paikallinen. Yritys kehittyy koko ajan sekä reagoi asiakkaiden toiveisiin ja palautteeseen. Hovimäki erottuu edukseen kilpaillulla alalla ja osaa hyödyntää Likiliikettä liiketoiminnassaan. Hovimäeltä saa kodikasta, ammattitaitoista ja asiantuntevaa rovaniemeläistä palvelua. Henkilökunta ylpeästi osoittaa yrityksen paikallisuutta työpaitaan painetulla Likiliike-logolla, Likiliike Rovaniemi ry:n puheenjohtaja Sari Poikajärvi-Mustonen kertoo.
Likiliike Rovaniemi palkitsi yhden perustajajäsenistään, Taina Torvelan Liki-Neuvos -arvonimellä, joka on tunnustus esimerkillisestä toiminnasta Rovaniemen elinvoimaisuuden ja rikkaamman kaupunkielämän puolesta.
Arvonimi on kiitos ansiokkaasta työstä Likiliikkeen hyväksi ja osoitus siitä, että Taina Torvela on tehnyt merkittävän työn Likiliikkeen perustamiseksi, laajentumiseksi ja kehittämiseksi. Taina on liki ja sydämeltään aidosti paikallinen, hän on aina valmis tukemaan Likiliikettä ja uskoo tulevaan. Hän on paras mahdollinen arktisen pääkaupungin elinvoimaisuuden lähettiläs, Poikajärvi-Mustonen sanoo.
Vuoden someviestijä -kunniakirjan sai Päiväkoti Hiirilimppu. Palkinnon perusteluna oli, että yritys ymmärtää someviestinnän hengen ja tekee sitä oivaltavasti omalla tavallaan herättäen kiinnostusta alaansa kohtaan.
Varhaiskasvatus on haastava ala somessa hyödynnettäväksi. Hiirilimpussa on keksitty oma, lapsirakas viestinnän tyyli, joka tuo varhaiskasvatuksen arkea positiivisella tavalla näkyville. Yrityksen some kertoo lasten metsäretkistä, leikeistä ja juhliin valmistautumisesta ikävaiheessa, jolloin elämä on jännittävä seikkailu.
Vuoden aktiivisin -kunniakirjan Likiliike myönsi Lemmikkieläinliike Jälki Oy:lle, joka on esimerkillisesti hyödyntänyt Likiliike-jäsenyyden etuja.
Lemmikkieläinliike Jälki on ollut esimerkillisen liki, he ovat osallistuneet yhteisiin tapahtumiin ja halunneet olla ajan tasalla Likiliikkeen toiminnasta. Yritys myös pitää somen avulla asiakkaansa hyvin perillä valikoimastaan. Heidän tuotteensa edistävät hyvinvointia, kun rovaniemeläiset lemmikinomistajat saavat Jäljestä lemmikkiensä hoitoon tarvitsemansa tuotteet.
Likiliike Rovaniemen Vuoden tulokas -kunniakirjan sai Lapin Seniorikuntoutus Oy, joka on liittynyt jäseneksi vuonna 2022 ja alusta alkaen ollut aktiivinen osoittaen Likiliike-arvoja.
Lapin Seniorikuntoutus on osoittanut aktiivisuudellaan Likiliikkeen arvojen mukaista toimintaa, viestinyt palveluistaan ja osallistunut tapahtumiin. Erityisen kiitettäviä ovat Seniorikuntoutuksen monipuoliset palvelut, jotka kohentavat rovaniemeläisten ikäihmisten elämänlaatua. Yrityksellä on kuntoutus- ja fysioterapiapalveluita eläkeläisille ja ikääntyneille.
Vuoden tukipalvelu -kunniakirjan sai Kasvun Kaverit Oy. Asiantuntijayritys on tukenut Likiliike Rovaniemeä muuttamaan hallintomuotoaan alajaostosta itsenäiseksi yhdistykseksi.
Kasvun Kaverit on osoittanut Likiliikemäistä tapaa toimia tarjoten laadukasta kirjanpitoa, sähköisiä taloushallintopalveluita ja konsultointia. Yritys on ollut korvaamaton tuki Likiliikkeen johtoryhmälle taloushallinnon asiantuntijana muutosprosessissa ja tarjonnut reaaliaikaista tietoa talouden seurantaan ja ennakointiin.
Lisäksi rovaniemeläiset ovat saaneet äänestää mielestään onnistuneinta Likiliikettä, joka on vetovoimainen, mukavan rovaniemeläinen ja elävä paikallisyritys. Äänestyksen voitti Oma Pilates.
Oma Pilatesta äänestäneet ovat perustelleet valintaansa sillä, että yrittäjä Kati Kuha on varustanut studiotaan parhailla mahdollisilla laitteilla ja asiakkaat saavat yksilöllistä, kannustavaa ohjausta. He kiittävät sitä, että studiolle on mukava tulla, koska yrittäjä on hyväntuulinen ja jakaa positiivista energiaansa asiakkailleen.
Likiliike Rovaniemen kunniakirjojen palkintoraatina on ollut hallitus, johon kuuluvat Sari Poikajärvi-Mustonen, Paula Kormano, Mikko Riskilä, Mika Lehtiharju ja Kati Kuha. Vuoden onnistuneinta Likiliikettä on voinut äänestää Likiliike Rovaniemen sosiaalisen median kautta.